Suomalaiset laatusanat

ärtynyt, kiukkuinen, ikävystynyt, levoton, passiivinen, ankara, saamaton, turmeltunut, vihainen, vittuuntunut, hermostunut, kärttyinen, kyllästynyt, synkkä, karmiva, kylmä, ärsyttävä, äksy, huonomuistinen, hidas, raivokas, raadollinen, äkäinen, onneton, epätietoinen, väsynyt, tympääntynyt, yksinäinen, surullinen, itkuinen, ahdistunut, ikävöivä, rakastunut…

Äidillä on sinua niin kova ikävä..



Yllä on teksti, minkä olen kirjoittanut varmaan 2kk sitten. Teksti suomalaisista laatusanoista, joita olen tuntenut lokakuun seitsemännentoista päivän jälkeen. Jostain syystä jätin tämän julkaisematta. En varmaan ole ollut täysin valmis kertomaan mitä kaikkia hirveitä tunteita tapahtunut on minussa herättänyt.

Onneksi nuo yllä luetellut eivät ole ainoita mitä sisälläni on liikkunut. Tuossa on vain lueteltu negatiiviset, positiivisiakin on paljon. Olen pystynyt esimerkiksi nauramaan, iloitsemaan elämästä, olemaan kiitollinen, rakastunut, ja paljon muuta. Minulla on äärettömän hyvä aviomies, suhteemme on läheinen ja täynnä rakkautta. Minulla on ihanat kaksi tyttöä, päiväni paisteet. Meillä on paljon aisoita hyvin perheeni kanssa. Paljon paremmin kuin monella muulla. Osaan olla näistä asioista hyvin kiitollinen ja arvostaa niitä.



-Eina

3kk+ tuntemukset

Suurin tunteiden myllerrys on jo helpottanut. Silti päivittäin ikävöin, ikävöin todella paljon. Myös monenlaisia tunteita esiintyy edelleen tapahtunutta kohtaan, mutta niiden sekavuus ja vaihteleminen on paljon tasaisempaa. Niiden kanssa on helpompi elää.

Se kun sanotaan että "aika parantaa haavat", on totta. Ei ehkä ihan kokonaisuudessaan, mutta vähintäänkin osittain. Haavat arpeutuu ajan kanssa. Joistain haavoista jää pysyvä arpi, jotkin paranevat kokonaan. Eemilin menettäminen kuuluu aivan ehdottomasti tähän ensimmäisenä mainittuun. Minulla tulee varmasti olemaan pysyvä arpi. Aika on auttanut ja helpottanut, mutta ei se tule koskaan kokonaan minun haavaani parantamaan.

Eemilin menehtymisen ensi viikkoina minä mielessäni mietin että kunpa voisin nukkua vähintään 2 kuukautta yhteen putkeen. Luotin siihen että ajan kanssa helpottaa. Onneksi olin oikeassa.


-Eina

25 grammaa, IVF ja vaaditut rajat

25 grammaa on se mikä olisi tehnyt Eemilistä tunnustetun. Tunnustetun minun, meidän lapseksemme. Hän olisi joskus ollut olemassa, muuallakin kuin meidän sydämissämme. Hän olisi ollut ihminen, vauva, ei sikiö. Minä olisin synnyttänyt, en kokenut keskenmenoa. 25 grammaa. 25 gramman vuoksi minä en synnyttänyt? Kyllä se synnytys oli, minulle, meille. Eemil oli meille poika, meidän poikamme. Yhteiskunnalle hän ei ole mitään.

Jos Eemil ei olisi koeputkilapsi, laskettua aikaa olisi siirretty niskapoimu-ultrassa ja kuolinhetkenä olisi ollut täynnä toinen "vaadittu" raja. Täydet 22 raskausviikkoa. Koska tarkka hedelmöityshetki oli tiedossa, niin laskettua aikaa ei siirretty. Koska laskettua aikaa ei siirretty, minä sain keskenmenoni osastolla. Pyysin ilokaasua kivunlievitykseksi, mutta ilokaasua on vain synnytyssaleissa ja ne on varattu synnyttäville.

Kokemamme on siis virallisesti keskeytynyt keskenmeno, ei kohtukuolema. Mutta kohtukuolemalta tapahtunut on tuntunut, ihan kuten keskenmenokin synnytykseltä. Onneksi kukaan ei voi kieltää että Eemiliä ei olisi koskaan ollutkaan, vaikka häntä ei tunnustetakaan. Onneksi saan sanoa Eemilin kuolleen kohtuuni, vaikkei tapahtunut kohtukuolema ollutkaan. Kukaan ei voi kieltää etteikö Eemil olisi elänyt kohdussani ja kuollut sinne. Silloin se on minun ajatusmaailmaani kohtuun kuolema, vaikkei itse kohtukuolema-nimitykseen vaaditut kriteerit täyttyisikään.

Pieniä, mutta niin suuria ja merkittäviä asioita.

Täytyy jopa sanoa että kaikesta karmeudesta huolimatta sydämeni hymyili kerran asiaan liittyen. Jokin aika sitten minulla oli käsissäni Väestöliitolta saamia, meidän tietojamme sisältäviä papereita. Luin sinne kirjatun "Fetus mortus" (kohtukuolema).


-Eina

Päätös

Sairauslomani viimeinen päivä on tänään. Minulle kirjoitettiin pitkä pätkä sairauslomaa aikalailla pyytämättäni. Ensiksi olin kauhuissani että 2kk, mutta täytyy sanoa että se oli erittäin hyvä ratkaisu. Etenkin se että sairausloma kirjoitettiin kertaheitolla noin pitkäksi ajaksi. Samantien kun loma oli kirjoitettu, yksi ahdistus helpotti. Tai en niinkään tiedä että oliko se kuitenkaan ahdistus, mutta ainakin mieltä painava asia. Ennen sairausloman kirjoittamista mietin joka päivä että milloin olen jälleen valmis töihin (töihin kutsuttaessa). Pystyin viimein lopettamaan tämän aiheen pohdinnan ja oikeasti keskittymään paranemiseen. Suremiseen, ikävöimiseen, selvittämään muita pääni sisällä pyöriviä asioita. Tuohon aikaan kuljin vielä haudallakin ihan päivittäin, sen kaksikin kertaa. Kun sairausloma lappu oli kourassa, se oli minun menolippuni hautausmaalle. Tiesin että saan ja pystyn käymään siellä niin paljon kuin tarvitsen. Se oli tärkeää.

Tunteet työtä kohtaan nyt kun sairausloma päättyy ovat oikein hyvät. Tiedän että olen täysin valmis töihin. Olen ollut jo aika pitkäänkin. En epäile yhtään onko liian aikaista. Ei ole. Ja minua helpottaa hyvin paljon se että tiedän olevani jälleen valmis, minun ei tarvitse pelätä että palaan töihin liian aikaisin ja se turmelisi henkistä paranemista.


Töihin kutsua odotellessa. Syksyllä niitä sijaisuuksia ainakin riitti kiitettävästi.



-Eina

Hiljaisuus

Joulun aika on ollut aika kiireistä. Ja silloin kun ei ole ollut niin kiireistä, niin ollaan vaan keskitytty olemaan perheen kesken, viettämään ns. laatuaikaa. Mies oli lomalla, esikoinen oli myös. Huomenna on lopullinen paluu arkeen, viime viikolla jo vähän harjoiteltiin kun Mies kävi töissä kaksi päivää.

Aatonaatto iltana käytiin Eemilin haudalla viemässä ensimmäiset "joulukynttilät". Hautausmaalla oli hyvin kaunista, siellä oli paljon kynttilöitä jo tuolloin. Pitkästä aikaa minulla tuli itku haudalla. Taitaa olla että en ole vielä kertaakaan hautauksen jälkeen kyynelehtinyt haudalla niin paljon mitä tuona iltana tuli tehtyä. Meillä piti olla erilainen Joulu. Ei tällainen.

Jouluaattona pakkasimme ensin aamulla kamppeemme ja laitoimme kodin ja auton lähtö kuntoon. Menimme viettämään Joulua sisareni perheen luokse n. 100km:n päähän. Matkalla kävimme vielä mutkan hautausmaalla. Varmistamassa että kaikki kynttilät palavat, sekä viemässä Eemilille oman Joulun.

Tämä käynti oli jo helpompi mitä edellisen päivän vierailu. Muutamia kyyneliä kuitenkin pääsi sitten autossa matkustaessa määränpäähän. Kuitenkin, kaikesta huolimatta halusin nauttia ja iloita Joulusta tyttäriemme vuoksi, heidän jotka täällä ovat meidän keskuudessamme. Heidän ilonsa on kuitenkin niin aitoa, ja se jännitys kun odotellaan Joulupukkia. Onnekseni mikään ei jäänyt vain haluksi, vaan itsekin pystyin sitten aivan täysin sydämin olemaan mukana Jouluilossa.

Se että saatiin viettää tässä vähän tämmöinen pidempi loma, teki hyvää koko perheelle. Syysloma kun meni meidän kaikkien osalta täysin päin helvettiä, anteeksi, suoraan sanoen. Juuri syyslomalla meidän Eemil menehtyi. Siinä meni esikoisen syysloma, miehen lomapäivät. Ei se oikein lomalta silloin tuntunut meistä kenellekään.


-Eina