Keskiviikon jälkitarkastus herätti niin paljon tunteita etten ole taas osannut sanoa siitä oikein yhtään mitään. Olen miettinyt mitä kertoa, miten asian kirjoittaisin järkevästi. En osaa. En vielä.

Käynnin jälkeen olo on ollut kutakuinkin hyvä. Käynti ei ollut ahdistava, eikä muutenkaan mitenkään pahasta. Olo oli lähinnä helpottunut kun ollaan taas yksi "etappi suoritettu". Käynti antoi jonkin verran (ystävääni lainaten) "pisteitä lauseisiin". Mutta paljon jäi vielä puuttumaan.

Kerron lisää kun saan ensin omaan päähäni jäsennettyä tämän asian.


- Eina

p.s. bloggerikin on tällä hetkellä niin ulalla, ettei anna minun edes kirjoittaa otsikkoa tälle tekstille.

Jälkitarkastus

Huomenna olisi sairaalalle meno jälkitarkastukseen. Odotan käyntiä kovasti, mutta myös samalla pelkään sitä. En oikein osaa edes sanoa kumpi olisi mahdollisesti vahvempi tunne. Jännittää että onkohan lääkärillä kertoa meille vielä mitään tietoa siitä, mikä mahdollisesti aiheutti Eemilin sydämen pysähtymisen. Toivon että syy selviäisi, edes jossain vaiheessa.



-Eina

Piparkakkutalo

Teimme tänään piparkakkutalon tyttöjen kanssa (valmispaketista). Olin ylpeä itsestäni että aloin siihen hommaan (vaikkei se mitenkään suuritöinen ollutkaan). Jaksaminen ylimääräisiin asioihin on ollut hieman kortilla, joten tuon tekeminen tuntui isolta. Tytöt olivat haltioissaan kun pääsivät koristelemaan taloa. Siitä tuli niin hieno mitä 8-vuotias ja hieman vajaa 2-vuotias aikaan saavat! Ihana!

Talo sai paikan lipaston päältä, "Eemilin paikalta". Otin osanotto sekä surunvalittelukortit pois esiltä. Ei tuntunut edes pahalta! Tuntui oikealta antaa tilaa myös meidän tytöille. Heidän tekemiselleen.

- Eina

Haudalla *edit*

Mikä on liikaa? Milloin on aika vähentää ja voiko vähentämisen tultua olla kokematta itseänsä huonoksi äidiksi?

Eemilin hautauksesta on nyt 2 viikkoa. Olen käynyt sen jälkeen haudalla joka päivä kaksi kertaa. Tai no yhtenä päivänä jopa kolmesti, mutta se laitetaan kynttilä häsläyksen piikkiin. Vähintään kahdesti käynti on ollut minulle aivan ehdotonta tähän saakka. Lähipäivinä olen kuitenkin alkanut miettimään enemmän ja enemmän noita ylläolevia kysymyksiä.

Tänään olisi se hetki, jolloin olen käynyt haudalla vasta kerran tälle päivää. Kello on jo yhdeksän illalla. Meillä oli kiirettä. En ole ehtinyt vielä tekemään ilta käyntiä. Mitä jos jätän sen välistä? Pystynkö siihen? En jaksaisi tai toisin sanoen viitsisi enää lähteä haudalle, mutta haluaisin kyllä. Yritän kyllä ajatella että siitä ei koidu mitään pahaa jos en sinne menisi enää tälle iltaa, vaan kävisin siellä vaikka aamulla. Mutta sydän pistää vastaan

                                    
                                              ************** EDIT **************

                                 Kävin.. Minkäs sitä ikävöivä äiti itselleen voi...



- Eina

Sunnuntai

Kun ei välitä enää katsoa sunnuntain lehdestä syntyneitä vaan kuolinilmoitukset kiinnostavat enemmän..



- Eina

Isin poika

Aika pitkään meni ennenkuin sain aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään. Se johtuu varmaan siitä, että minun on vaikea jäsentää ajatuksiani kaiken tapahtuneen suhteen. En ollut oikein kunnolla sisäistänyt sitäkään, että meille on tulossa pieni poika vaan vasta totuttelin ajatukseen. Olin onnellinen ja nautin siitä, että saan aivan kaikessa rauhassa valmistautua uuden perheenjäsenen tuloon. Sitten yhtäkkiä se kaikki vietiin pois. 

 
Nyt on jäljellä vain kauhea suru ja jonkunlainen viha jotakin määrittelemätöntä kohtaan. Minua suututtaa Eemilin puolesta. Hän oli aivan täydellinen pieni vauva ja varmasti aivan viaton ja syytön. Häneltä kuitenkin vietiin aivan kaikki eikä hän saanut mahdollisuutta mihinkään. Kyllä Eemil olisi varmaan tahtonut syntyä ja oppia asioita ja saada elää elämää kaikkine iloineen ja suruineen. Me jäljelle jääneet perheenjäsenet saamme. Turha meidän on valittaa, meidän korttimme ovat paljon paremmat kuin ne, jotka Eemil sai. Eikä Eemil saanut koskaan isältään mitään. Muutaman silityksen äidin mahan päältä ja muutaman sanan silloin tällöin. Siinä kaikki. Ei isä voinut auttaa Eemiliä mitenkään.

On paljon kysymyksiä mutta ei yhtään vastauksia. Miksi isin pieni poika ei saanut mahdollisuutta elää

 

- Mileo

Helpotus

Viikonloppuisin helpottaa henkisesti aina suuresti! Mieheni on kotona. Hänen ei tarvitse mennä töihin. Hänellä on vapaata. Saamme olla yhdessä. Surra yhdessä. Tai vaikka iloitakin yhdessä. Missään vaiheessa emme ole onneksi kokeneet millään tavalla huonoa omaatuntoa iloitsemisesta. Me molemmat viihdymme toistemme kanssa, perheemme kanssa. Ja nämä viikonloput tekevät kyllä meille kaikille niin hyvää.

Hyvää viikonloppua!



-Eina